Vinneri Casino

Tutustu muihin kasinoihin

Nykyaikainen, verkon välityksellä tapahtuva digitaalinen rahapelaaminen on monessakin mielessä oma maailmansa, johon sisältyy koko joukko erinäisiä lainalaisuuksia ja ominaisuuksia, jotka eivät välttämättä aukea niitä tuntemattomille ulkopuolisille, ja monille vasta-alkajillekin niiden sisäistämiseen saattaa mennä kotva, jos toinenkin.

Vinneri Casino

Onneksi kasinopelaamisella on tapana opettaa kuin itsessään, sillä rahapelaaminen on kuitenkin siinä määrin miellyttävä ja usein jopa palkitsevakin harraste ja ajanviete, että siihen perehtyminen maksaa vaivan. Varsinkin näin digiaikana, kun erilaisia palveluntarjoajia ilmaantuu pilvin pimein. Muun muassa vuoden 2017 keväällä kasinomaailmassa tapahtui jotain hyvin mielenkiintoista, kun aiemmin nimellä WhiteBet toiminut kasino brändäsi itsensä uudelleen Vinneri Casinoksi. Tämä Maltan pelilisenssillä operoiva kasino onkin jatkossa entistä viehättävämpi. varsinkin kotimaisille pelaajille.

Digitaalinen rahapelimaailma on muuttunut jatkuvasti suosiollisemmaksi täällä pohjoisen kylmillä kylillä värjötteleville pelaajille. Suomi on maailman kärkimaita niin kehittyneissä tietoliikenneyhteyksissä kuin kansalaisten halukkuudessa hyödyntää digitaalisia palveluita, joten ei ihme, että pohjalaista pelikansaa hellitään. Suomalainen pelaajakunta on tähtäimessä myös Vinneri Casinolla, ja varsinkin kokeneemmat kasinopelaajat saattavat tunnistaa palvelun nimestä kaikuja ruotsalaisille ja norjalaisille pelaajille palveluita tarjonneesta Vinnarum-kasinosta. Nämä kasinot kuuluvat samaan tunnettuun ja arvostettuun Evoke Gaming Groupiin, jonka kasinopalvelut tunnetaan laajasti ripeästi toimivista kotiutuksistaan ja houkuttelevista tarjouksistaan. Evoke Gaminingin kasinopalveluita on myös palkittu useasti kuten esimerkiksi vuonna 2012 parhaan nettikasinon ja casino managerin palkinnoilla, kuin myös vuonna 2015 parhaan affiliate managerin pakinnolla, joten Vinneri Casinolta on syytä odottaa erinomaista palvelutasoa.

Pelivalikoima

Rahapelaaminen on hauska ja jännittävä ajanviete, jolla kuitenkin on oma, armottomampi puolensakin, joka liittyy pelaajan omaan vastuuseen. Se tarkoittaa, että vaikka kasinot ovat kilpailluilla pelimarkkinoilla panostaneet erityisen paljon asiakaskokemuksen kehittämiseen, loppukädessä kasinokokemuksen onnistuminen riippuu pelaajan omista valinnoista ja siitä, miten valistuneita valintoja hän osaa tehdä.

Useimmat tuntevat kasinomaailman ensisijaisesti kasinoiden tarjoamien ja aggressiivisesti markkinoimien tervetuliais- ja kirjautumisbonusten kautta, ja vaikka ne ovatkin fiksua pitää korvan takana muistuttamassa monista mahdollisuuksista, on palvelun valinnassa syytä ottaa huomioon myös muita seikkoja, jotka vaikuttavat suuresti pelinautintoon. Näistä oleellisimpia on ehdottomasti kasinoiden tarjoamien pelien määrä. Vinneri Casinolla pelikatalogi näyttää seuraavanlaiselta: pelejä on yhteensä 620, kolikkopelejä 580, videopokereita 16 ja livepelejä 5 kappaletta.

Asiakastuki

Nykyaikaiset tietoliikenneyhteydet ovat nopeampia ja tuoneet virtuaalisen kasinopelaamisen yhä useamman tavoitettaviin, mutta samalla se on tehnyt yhä useammasta riippuvaisen palveluista, joiden toimintaan vaikuttaa usein myös suosiolliset olosuhteet. Tästä syystä pelaajien onkin suositeltavaa huomioida kasinovalintoja tehdessään myös se, miten toimia, kun pilvipalvelun päässä on mennyt bitti poikittain.

On sinänsä mielenkiintoista, että vaikka tämä puoli on kaikkien tiedossa, siihen liittyvät periaatteet ovat kaukana yleisistä standardeista ja monilla palveluntarjoajilla on sangen omintakeisia otteita asiakastuen toteuttamisessa. Onneksi Vinneri Casino ei kuulu tähän ryhmään, vaan pelaamisen mielekkyyttä edistetään osaavalla asiakastuella, joka on avoinna klo 09:00 – 01:00. Live chatin ja sähköpostin välityksellä Vinneri palvelee suomeksi, ja puhelimen välityksellä palvelukieli on englanti.

Turvallisuus ja rahasiirrot

Digitaalinen rahapelaaminen on tunnetusti sykähdyttävää ja kiihkeää toimintaa, jonka tuoksinassa voi toisinaan olla haastavaa pitää pää kylmänä ja tehdä riittävän harkittuja valintoja. Siksi ennakkovalmistautuminen onkin ensiarvoisen tärkeää ja juuri sen itselle parhaiten sopivan kohteen valitseminen jotakuinkin ainoa “ilmainen lounas”, jonka rahapelibuffet pelaajakunnalle tarjoaa. Kun pelaaja on oppinut asettamaan bonustarjoukset ja pelimäärät omaan arvoonsa ja suhteuttamaan niiden tuoman viihteen kasinon asiakaspalvelun laatuun, on olemassa vielä yksi seikka, joka jää pelaajilta liian usein tutkimatta – kasinosivuston turvallisuus ja rahansiirtojen helppous.

Vinneri Casinolla nämä oleelliset ominaisuudet on kuitenkin hoidettu varsin asiallisesti. Sivusto on SSL-suojattu ja talletuksiin toimivat: Visa, Visa Electron, Neteller ja Skrill. Nopeat kotiutukset onnistuvat edellisten lisäksi pankkisiirroilla.

Hyvät puolet

Tämän päivän rahapelaaminen muodostaa oman kulttuurinsa jonka kehitys kulkee omia ratojaan. Digitaalisuuden lisääntyminen on tuonut paljon uusia mahdollisuuksia. Kasinoiden kilpailu asiakkaista on pakottanut koko alan petraamaan ja tuloksena ovat olleet todelliset kissan päivät pelaajille. Myös Vinneri Casino lukeutuu ehdottomasti uusimpien palveluntarjoajien kärkikastiin. Kasinon kokonaan suomenkielinen pelialusta on erinomaisen ketterä ja varsinkin instant-play teknologia, jota sen käyttäjäystävällisen käyttöliittymän suunnitteluun on hyödynnetty, on tehnyt kasinosta varsin miellyttävän kokonaisuuden.

Myös Vinneri Casinon pelivalikoima on laajuudeltaan sangen vertailukelpoinen erityisesti mobiilivalmisten peliautomaattien osalta – 620 pelistä peräti 500 kappaletta on yhteensopiva mobiililaitteiden kanssa. Myös Vinneri Casinon asiakastuki on asiallista ja toimivaa ja ansaitsee oman kiitoksensa.

Huonot puolet

Kasinopelien harrastajat, olivat heidän suosikkejaan sitten perinteisemmät pöytäpelit, kuten baccarat tai blackjack, tai ominaisuuksiltaan ja visuaalisilta elementeiltään kunnianhimoiset videopeliautomaatit, tapaavat suhtautua suosikkiajanvietteeseensä varsin intohimoisesti. Tätä ei tietenkään ei voi välttää, mutta se saattaa tehdä käyttäjäarvioiden lukemisen kohtalaisen haastavaksi tähän tottumattomalle. Hyvin usein paras kasino tuntuu olevan se, jolta viimeksi voitettiin ja huonoin se, joka ei ollut riittävän antelias.

Useimmilta kasinoilta löytyy kuitenkin myös sellaisia kehityskohteita, jotka sijaitsevat voittojen ja häviöiden ulkopuolella. Esimerkiksi eräs Vinneri Casinon huomionarvoisista kehityskohteista koskee asiakaspalvelua, joka muuten on varsin moitteetonta, mutta moni nykyaikainen kasinopelaaja on oppinut odottamaan ympärivuorokautista asiakaspalvelua, jota Vinneri Casino ei ainakaan vielä tarjoa.

Yhteenveto

Vinneri Casino on digitaalisia rahapelejä tarjoava nettikasino, joka kuuluu erityisesti suomalaisille pelaajille suunnattujen pelipalvelualustojen aaltoon. Vinneri Casino näki päivänvalon ensi kertaa vuoden 2017 keväällä kun vuodesta 2006 asti toiminut WhiteBet-kasino on uudistuttu kokonaan, jolloin se myös otti itselleen ruotsalais-norjalaista sisarkasinoaan, Vinnarum Casinoa, muistuttavan nimen. Laajalla ja monipuolisella pelivalikoimalla varustettu Vinneri Casino on kokonaisvaltaisesti arvioituna varsin toimiva ja moitteeton peruskasino, jonka asiakastuki toimii moitteettomasti, ja jonka turvallisuuspolitiikka rahansiirtoja myöten on nykypäivän pelaajan vaatimustasoa vastaava. Kasinon bonukset ovat ehkä vertailussa ehkä hiukan muita heikommat, mutta niiden ehdot ovat puolestaan markkinoiden asiakasystävällisimmät, ja ne miellyttävät varmasti erityisesti aloittelevia pelaajia. Jos siis tahdot kokea olevasi todellinen voittoja, suuntaa Vinneri Casinolle.

Featured Casino
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia päivittäin!