Mr. Play

Tutustu muihin kasinoihin

Virtuaalisen rahapelaamisen maailmaa voi tarkastella monesta näkövinkkelistä, joista jokainen avaa oman uniikin tulokulmansa tähän kiehtovaan aihealueeseen, mutta käytännön, eli pelaajakunnan kannalta mielenkiintoisin on epäilemättä se mittava mahdollisuuksien joukko, jonka nimenomaan digitaalisuuden lisääntyminen on tuonut mukanaan.

Mr. Play Casino

Kasinomaailma on tietysti aina kulkenut kehityksen kärjessä, mutta uusien, tehokkaiden tietoliikenneyhteyksien avulla markkinoille ilmaantuneet uudet pelaajalaumat ovat saaneet kasinoyhtiöiden kynnet syyhyämään ja pelipalvelutarjonnan sähköistymään. Valta osin tämä onkin ollut myös kasinokansalle todellista laatuaikaa, kun melkein harva se päivä lanseerataan uusi houkutteleva pelipalvelu. Ja tähän kutkuttavaan joukkoon lukeutuu ehdottomasti myös Maltan ja Ison-Britannian peliviranomaisten lisensseillä operoiva Mr. Play -kasino, joka avasi ovensa vuonna 2017.

Rahapelaamisella eri muodoissaan on jotakuinkin yhtä pitkä historia kuin inhimillisellä sivistykselläkin, vaikka asiasta harvemmin pidetään yhtä paljona ääntä, jos nyt muistetaan koko seikka edes mainita. Tämä ei sinänsä vaikuta pelaamiseen itseensä millään tavalla, mutta toisinaan kokeneemmankin kasinoasiantuntijan, joka on seurannut alan kehitystä jo kotvan aikaa saattaa tykkänään yllättää se laskennallinen tosiasia, että tällä hetkellä rahapelaaminen on tuttua digitaalisessa muodossa useammalle, kuin se koskaan on ollut perinteisillä peliareenoilla. Kotimaiselle pelaajalle tämä on erityisen miellyttävä tilanne, sillä kiitos kehittyneen verkkoinfrastruktuurimme monet toimijat ovat ottaneet suomalaiset pelaajat erityisen mielenkiintonsa kohteeksi. Ja tällä asialla on myös Mr. Play -kasino, joka ei missään nimessä ole ensimmäinen “herraskasino”, joka näillä pitäjillä on vieraillut.

Pelivalikoima

Kasinot ovat jo kotvan aikaa sisäitäneet tilanteen, johon nykymaailma on ne ajanut. Kilvoittelu pelaajien rahoista ja ajasta käy kiivaampana kuin koskaan, ja monien alan ulkopuolistenkin korviin on varmasti kantautunut mielenkiintoa herättäviä mainoslupauksia, joiden avulla uusia pelaajia yritetään houkutella vaihtamaan vanhat suosikkipalvelun uusin. Jokaisen itseään kunnioittavan ja rahan arvon päälle ymmärtävän pelaajan on tietysti järkevää pistää nämä tarjoukset korvan taakse odottamaan oikeaa hetkeä, mutta tasaisen onnistuneiden kasinokokemusten takaamiseksi niistä on vain vähän iloa. Paljon tärkeämpää peli-ilon säilyttämiseksi on opetella arvioimaan kasinoita myös muilla mittareilla, joista pelin määrä on yksi oleellisimmista. Mr. Play -kasinon pelivalikoima koostuukin yli 250 kasinopelistä, ja siihen sisältyy niin slotteja, pöytäpelejä kuin livepelejäkin.

Asiakastuki

Virtuaalisesti verkottuneessa maailmassa kasinopelaamisen kokeileminen on tänä päivänä ehdottomasti vaivattomampaa kuin koskaan rahapelaamisen historiassa, mutta kuten on asianlaita muillakin inhimillisen toiminnan alueilla, ei palvelun digitalisoiminen tee sitä autuaaksi. Aloittamisen helppouden ohella pilven reunalle rakennetut kasinohuoneet ovat myös herkempiä toiminnallisuus- ja esimerkiksi yhteysongelmille. Tästä syystä etukäteen suoritettu perehtyminen onkin ainoa tapa, jolla pelaaja voi minimoida odottamattomat yllätykset.

Parhaat mahdollisuudet onnistuneeseen kasinoretkeen saa aikaiseksi, kun valitsee kohteikseen vain sellaisia kasinoita, jota ovat huolehtineet toimivasta asiakastuesta. Sellaisia kuin Mr. Play -kasino, joka on sitoutunut tekemään kaikkensa asiakkaidensa eteen, mikä tarkoittaa käytännössä suomenkielistä asiakastukea seitsemänä päivänä viikossa aikavälillä 08:00 – 01:00, niin sähköpostin kuin live chatin välitykselläkin.

Turvallisuus ja rahasiirrot

Kun kasinopelaaja perehtyy pelikohteiden toimintaperiaatteisiin ennen peliretkiensä aloittamista, se on hieman kuin laittaisi rahaa pankkiin. Tai tarkemmin ajateltuna, se on itseasiassa tismalleen kuin laittaisi rahaa pankkiin, ainakin niiltä osin kuin pelaaja pitää pelaamisesta eikä pelkästään kasinoiden käyttöliittymien testaamisesta. Monien kasinoiden tarjousbonukset vaativatkin jonkinlaista sitoutumista pelaamiseen, ja sitä myöten myös rahan tallettamista, minkä on toivottavaa toimia moitteettomasti. Suurinkaan pelimäärä ei tunnetusti pelasta onnetonta asiakastukea, eikä kaikkein ammattitaitoisinkaan asiakaspalvelu pysty korvaamaan kasinosivuston huonosti turvattuja rahansiirtoja. Onneksi Mr. Play -kasinolla nämä seikat on otettu asiantuntevasti huomioon. Koko sivusto on suojattu SSL-sertifioidulla salauksella ja rahansiirrot onnistuvat suomalaispelaajien suosikkimenetelmillä, kuten esimerkiksi Visalla, verkkopankkisiirroilla tai nettilompakoita kuten Skrilliä tai Netelleriä käyttämällä.

Hyvät puolet

Maailman historiassa lienee tuskin ollut toista yhtä herkullista hetkeä olla elossa, jos sattuu pitämään digitaalisesta rahapelaamisesta. Toinen toistaan houkuttelevampia pelipalveluita ja pelejä julkaistaan kiihtyvällä tahdilla ja kasinot tarjoavat avokätisiä bonuksia pelaajia houkutellakseen. Vaikeinta yksittäiselle pelaajalle onkin juuri sen oikean kasinopalvelun valitseminen. Esimerkiksi Mr. Play -kasino on pelipalvelu, joka painottaa toiminnassaan pelaajien viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Erityisesti tämän nettikasinon houkuttelevat kampanjat pitävät huolen siitä, että tylsät pelihetket jäävät historiaan. Myös kasinon rahansiirrot toimivat moitteettomasti, ja jos pelaaja sattuu kuulumaan siihen kasinokansan osaan, joka pitää erityisesti kasinopelien pelaamisesta mobiililaitteilla, Mr. Play on todella varteenotettava vaihtoehto, sillä merkittävä osa sen pelivalikoimasta toimii erinomaisesti mobiililaitteilla.

Huonot puolet

Ikävä kyllä, myös eräs Mr. Play -kasinon merkittävimmistä heikkouksista liittyy sen pelivalikoimaan. Vaikka kasinon käyttäjäystävällinen pelialusta pyörittää vaivattomasti monien tunnettujen ja suosittujen peliyhtiöiden kolikkopelejä, on suorastaan silmiin pistävää, miten mitätön kasinon pelivalikoima on laajuudeltaan. Vain reilusta 250 kasinopelistä koostuva katalogi jää auttamattomasti monien vertaistensa taakse, ja epämiellyttävästi myös uusien kasinoiden keskiarvon alapuolelle. Vuonna 2017 perustetulta kasinotarjoajalta olisi hyvällä omalla tunnolla odotettavissa hieman enemmän. Onneksi kasinopelejä voidaan aina hankkia lisää. Toisen kritiikin aiheen voi löytää Mr. Play -kasinon asiakaspalvelusta, joka kyllä vastaa pääasiallisesti nykypelaajien odotuksiin ainakin laatunsa puolesta, mutta varsinkin moni tuoreemmista pelaajista on jo oppinut odottamaan ympärivuorokautista asiakaspalvelua, josta Mr. Play -kasinolla jäädään ikävä kyllä paitsi.

Yhteenveto

Vuonna 2017 markkinoille lanseerattu Mr. Play -kasino on helppokäyttöinen, viihdyttävä ja rento kasinopalveluiden tarjoaja, jonka peliaulassa pääsee kokemaan monia hauskoja pelihetkiä ilman turhaa pokkurointia. Tällä kasinolla palkinnot ja bonustarjoukset ovat arkipäivää ja jo pienillä panoksilla voi saada aikaan elämän muuttavia potteja. Mr. Play -kasino tarjoaa pelaajakunnalle luotettavat, turvalliset ja ennen kaikkea nopeat pelipalvelut ja rahansiirrot. Kasino on sitoutunut yleiseurooppalaisiin reilun pelin periaatteisiin, ja sen pelilisenssit tarjoavat pelivoitot verovapaasti suomalaisille pelaajille. Kasinon pelivalikoima on kiitettävän tasokas ja se sisältää monia helppokäyttöisiä ja hauskoja peliautomaatteja, livepelejä ja raaputusarpoja moneen makuun.

Mr. Play on kasino, joka sopii erityisesti sellaisille pelaajille, jotka arvostavat toimivaa asiakaskokemusta. Lähde siis tekemään lähempää tuttavuutta!

Featured Casino
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia päivittäin!